1Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:

2Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,

3Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,

4Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;

5Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;

6Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;

7Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;

8Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,

9Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,

10Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.

11Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.

12Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

13Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.

14Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.

15Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.

16Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.

17Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,

18Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.

19Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.

20Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.

21He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.

22Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.

23He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.

24Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.

25Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.